JYVÄSKYLÄ ROCK 15.08.2009
Jo itsessään automatka Jyväskylään oli mielenkiintoinen, koska kuski ja kartanlukija eksyivät kartalta. Oli suoranainen ihme, että ehimme Laajavuoreen ajoissa - vieläpä ennen kuin Klamydia ehti aloittaa keikkaansa. Meidän tietoomme saatettiin tieto, jonka mukaan klamydia lähtee kolmella pillerillä. Suomalainen iskelmäbändi Klamydia taas ei oletettavasti lähtevän kirveelläkään. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Klamydia on ‘kerran kesässä’ -bändi tai sitten olin alitajuisesti närkästynyt siitä, että bändi oli jättänyt settilistasta puuttumaan Masturbaatio ilman käsiä -biisin, joka on oma ehdoton suosikkini. Mene ja tiedä.

Heti kohta Klamydian jälkeen aloitti keikkansa Mokoma. Moksut vetivät perushyvän keikan. Olin kaiketi yhä hämilläni tajuttuani, miten vajavainen emotionaalinen latautumiseni bändin suhteen on. Pidän Mokoman musiikista hirveästi ja bändi vetää livenä hyvin, enkä perkele taju tätä yhtälöä. No, mutta se sikseen. Mokoman jälkeen bailasimme villisti Don Johnson Big Bandin kanssa. Jollain tasoilla seurueemme oli kai myöntynyt sille tosiasialle, että kesäloma oli ohitse.

Stam1na teki temput. Kesän viimeiseen keikkaan liittyi monia eri tunnetiloja; iloa, menettämisen tuskaa, mutta ennen kaikkea lämpöä ja rakkautta - syleilimme tosiamme. Niin paljon oli Suomen suvi meille antanut ettei raha ja materia, jonka sille uhrasin tuntunut merkitykselliseltä. Elämänkokemukset ovat tärkeämpiä. Ihan haikeaksi siinä tahtoi heittäytyä, vaikka väenpaljous ja moshpit olivat todellisuutta. Näytimme rock-todellisuudelle kansainvälisiä käsimerkkejä ja pitkää kieltä. Oli täydellinen päätös kesälle.

Harhailimme yömyöhällä Jyväskylän katuja, oli jotenkin sellainen rauhallinen olo, halusi vain ottaa kaiken irti horisontinaa katoavasta kesästä.

Kesä kaksituhattayhreksän oli merkittävä ajanjakso minun kasvukertomuksessani. Kun aamuyöllä katsoo junan ikkunasta usvaisia peltoja auringon ensimmäisten säteiden pistäessä esiin metsän takaa on lähellä ymmärtää elämänsä merkityksen. Minä, Lilleri ja Bambuula, meidän pieni ydinryhmämme, osoitimme tänä kesänä, että me pärjäämme omillamme, ettei vapaudenkaipuutaan pidä vaientaa vain koska voi sattua mitä vain.