Yhtä asiaa en ymmärrä. Nimittäin naisten keskuudessa hyvinkin yleistä, mutta täysin turhanpäiväistä ihastelua. Yleensä ihastelu liittyy ulkonäköön ja materiaan. Milloin ihastellaan farkkuja, milloin kenkiä, silmälaseja, astiastoja ja kodin sisustusta.

En ymmärrä, miksi on välttämätön pakko ihastella, kehua, kaunistella. Ihastelu on kiusallista ja ihastelija leimaa itsensä teennäiseksi ääliöksi. Hyväntahtoinen ihastelu on suoraan tulkittavissa herjaukseksi kun kyseessä on ihminen, joka mieluummin jurottaisi nurkassa pohtien elämän arvoituksellisia kysymyksiä ja elämää ylipäätään - elämää, joka on tapahtumasarja ja elämän arvoituksellisia kysymyksiä, joihin käsityskyky ei riitä - kuin kuuntelisi, kuinka joku ystävällinen ja ihana ihminen kehuu paitaasi, joka on itse asiassa virttynyt ja paskainen. Kun joku kehuu tuntee kehuttu velvollisuudekseen kehua kehujaa tai ainakin vähätellä itseään. Mutta minkä helvetin takia? Koska muuten on huono ihminen. Koska se on kirjoittamaton käyttäytymissääntö ja siten voi kääntää kiusallisen huomion muualle. Oikeasti tämä sulkeutunut jurottaja haluaisi vain kävellä pois paikalta, mutta sehän olisi epäkohteliasta.

Minä olisin ainakin helvetisti paljon parempi ja onnellisempi ihminen jos minulle ei tuon tuosta huomauteltaisi ulkonäöstäni (ei edes siksi, että se on kohteliasta). Se tuntuu niin ahdistavalta ja ahdistavan pinnalliselta. Ja se pistää vituttamaan.