Pukeutuminen liitetään olennaiseksi osaksi seksuaalisuutta, mutta onko sillä seksuaalisen suuntautumisen kanssa mitään tekemistä? Ei, ei ole, ei minun mielestäni.

Voisin sanoa, että tunnen itseni poljetuksi ja sorretuksi, koska vallalla tuntuu yhä olevan käsitys, jonka mukaan se, miten pukeudut määrittää seksuaalisen suuntautumisesi. Minä pukeudun yhä edelleenkin hyvin poikamaisesti, se asia ei ole muuttunut miksikään viimeiseen kuuteen vuoteen. Minä viihdyn kehossani, joka on naisellinen, mutta en välitä pukeutua naisellisesti, koska tuntisin oloni epämukavaksi ja tietäisin teeskenteleväni jotain muuta kuin mitä olen itselleni ja muille.

Ehkä ongelma on vain minun pääni sisällä. Minusta vain tuntuu, että tässä yhteiskunnassa täytyy olla räikeästi naisellinen nainen voidakseen olla täysin tavallinen heteronainen ilman, että sitä tarvitsee alleviivata. En minä sillä, kysyminen ei ole rikos - mutta joskus sitä tuntee itsensä lähes rikolliseksi; pahimpia ovat ihmiset, joita en tunne ja jotka eivät tunne minua, jotka eivät sano mitään tai jos sanovat sen niin inhottavalla tavalla, että miettii pitäisikö minun rangaista itseäni, koska olen tällainen?

Minulla ei ole koskaan ollut epäselvyyksiä seksuaalisen suuntautumiseni suhteen. Ymmärrä toki, ettei minun seksuaalinen suuntautumiseni ole ihmisille itsestään selvää, mutta eikö seksuaalisuuskysymystä voi sivuuttaa siksi kunnes oppii ihmisen paremmin tuntemaan? Ei, ei sitä voi, koska useimmiten ihminen, joka takertuu siihen miten pukeudun, miten olen niin ruma ja lesbo eivät edes välitä tutustua minuun.

Asiaa pohdittuani, tulen siihen tulokseen, että ongelma on ennen kaikkea pääni sisällä. Se liittynee pelkoon, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Kuten olen kertonut pelko on vaikuttanut siihen mikä minä olen, miten näen muut ihmiset, eikä pelon vaikutus ole aina positiivinen. Olisi jeesustelua sanoa, että minä hyväksyisin ihmiset täysin varauksetta, että minä olisin mikään sanomaan, että yksin minua kohtaan on tehty vääryyttä, mutta eivätkö kaikki pohjimmiltaan tarkoita vain hyvää - itselleen?

Seksuaalisuudesta puhutaan paljon. Media tihkuu seksiä, tissit ja teräksestä valetut vatsalihakset ovat esillä ja niidenkö varaan pitäisi rakentaa oma seksuaalisuutensa ja minuutensa? Ei, ei pitäisi, mutta silti me teemme niin. Kun tarkastelee objektiivisesti median antamia malleja voi kysyä, kuinka usein törmää naiseen, joka rikkoisi sitä naisen kirottua naisellista ihannetta. En sano, että miehen mallit mediassa olisivat juurikaan parempia, mutta minusta valinnan varaa on enemmän, nykyään on jopa hyväksyttävää, että mies pitää huolta itsestään (mikä on pitkään koettu naisten yksinoikeudeksi). Tiedän, tiedän, miksi kukaan haluaisi nähdäkään mitään muuta. Outolinnut ja vastarannan kiisket pysykööt piilossa kellareissa ja häkkivarastoissa, että totuuden vääristely voi jatkua.

Miksi me sitten ihailemme pelkkää pintaa? Asia, jota minä en tule koskaan käsittämään. Yhtälö on mahdoton ratkaista minulle, jonka elämään mainokset tai media eivät ole koskaan määränneet, joka on kieltäytynyt näkemästä ja kuulemasta, koska se on turhauttavaa ja niin rumaa ja aiheuttaa niin paljon tarpeetonta mielipahaa.